Vuonna 2017 järjestettiin kaiken kaikkiaan neljännet kuurojen jääkiekon maailmanmestaruuskisat. Turnaus käytiin 19.-29.2017 New Yorkin osavaltiossa sijaitsevassa Amherstissä. Kisat olivat ensimmäiset kuuroille jääkiekkoilijoille suunnatut jääkiekkokisat, joihin osallistuivat myös naisten jääkiekkojoukkueet Yhdysvalloista ja Kanadasta. Ainakaan toistaiseksi Suomella ei ole kuurojen naisten jääkiekkojoukkuetta.

Kuurojen jääkiekon MM-turnauksessa viisi joukkuetta

Jääkiekon maailmanmestaruudesta kilpailivat tällä kertaa yhteensä viisi kuuroista ja huonokuuloisista pelaajista koostuvaa kovatasoista joukkuetta. Tiukan kamppailun jälkeen lopputurnaukseen tiensä selvittivät Yhdysvaltain ja Kanadan joukkueet. Lopulta kuurojen jääkiekon MM-mestaruuden vuonna 2017 vei Yhdysvaltain joukkue, joka nujersi Kanadan joukkueen lukemin 6-3. Aiempina vuosina mukana on ollut muitakin maita, mutta tämän vuoden kilpailuissa toisistaan ottivat mittaa vain viisi kuurojen jääkiekkojoukkuetta eri puolilta maailmaa.

Suomen kuurojen MM-joukkueen pärjääminen

Suomi lähti kuurojen jääkiekon MM-kisoihin Yhdysvaltoihin tavoitteenaan kultamitali. Tähän tavoitteeseen ei tällä kertaa valitettavasti ylletty, mutta Suomen joukkue Deaf Lions pärjäsi näissä kisoissa kuitenkin varsin mukavasti, sillä lopulta se selviytyi turnauksessa kolmossijalle. Tie pronssimitaleihin urkeni ottelemalla Kazakstania, Tsekkiä, Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan. Turnauksen ensimmäisessä ottelussa ei juurikaan nähty dramatiikkaa, sillä Deaf Lions vakuutti yleisön kovatasoisuudellaan ottelussa Kazakstania vastaan nakuttamalla ruutuun maaleiksi 17-0. Seuraavassa ottelussa vastustajaksi nousi Tsekin joukkue, joka niin ikään taipui Leijonien paineen alla maalein 23-0. Yhdysvaltoja vastaan käyty ottelu oli ensimmäinen suuri haaste, jonka edessä leijonamiehistö nöyrtyi lopulta maalein 2-6. Kanadan joukkue oli turnauksessa Deaf Lionsin viimeinen vastustaja, jota vastaan pelatessa lopputulokseksi saatiin lukemat 1-4. Näiden otteluiden myötä Suomen kuurojen jääkiekkojoukkue nousi pronssille, johon on syytä olla tyytyväinen, vaikka putoaminen finaalipelistä kirpaisikin aluksi. Turnauksen aikana Suomi, Yhdysvallat ja Kanadat osoittivat kaikki äärimmäisen korkeaa kisakuntoa ja pelillistä kyvykkyyttä, joten näistä kolmesta joukkueesta kuka tahansa olisi voinut nousta maailmanmestariksi.

Kuurojen jääkiekon MM-kilpailujen historiaa lyhyesti

Kuurojen MM-kisat jääkiekossa ovat vielä varsin uusi tapahtuma, sillä ne on järjestetty vasta neljä kertaa. Kaikkien aikojen ensimmäisissä MM-kilpailuissa miteltiin Kanadan Winnipegissä vuonna 2009. Se oli Suomen leijonajoukkueelle kaikin puolin ikimuistoinen kilpailu, sillä tuolloin Suomen joukkue voitti lopulta maailmanmestaruuden suoraan Kanadan nenän edestä. Vuonna 2013 kuurojen MM-kisat järjestettiin kotoisasti Vantaalla. Tuolloin ykköseksi nousi Venäjä, joka kukisti Kanadan joukkueen finaaliottelussa. Suomen osa oli tyytyä pronssisijaan, mutta pronssiottelussa napattu voitto Yhdysvalloilta sai joukkueen juhlimaan villisti.

Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkue

Kuurojen jääkiekkojoukkue on Suomessa käymässä lähivuosina läpi sukupolvenvaihdosta, mutta toistaiseksi kokoonpanoon kuuluu varsin kokeneita pelaajia. Suomen joukkue on kokoontunut ahkerasti erilaisille harjoitusleireille viime vuodesta alkaen ja mitä enemmän joukkueeseen saadaan mukaan uusia, nuoria pelaajia, sitä enemmän korostuu säännöllisen harjoittelun tärkeys. Muun muassa vuoden 2017 kuurojen jääkiekon MM-kisoja varten kuurot Leijonat kokoontuivat kaiken kaikkiaan viisi kertaa jääleirien merkeissä ennen kilpailuihin lähtemistä.

Suomen joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluivat vuoden 2017 MM-kisoissa seuraavat pelaajat: Pauli Kitula, Arttu Liikamaa, Janne Nyberg, Jari Nyberg, Ville Sipari, Elias Nurminen, Janne Yrjölä, Kristian Lantto, Christer Fagerström, Mikko Jussinmäki, Lauri Virtanen, Oskari Salomaa, Victor Lindfors, Juho Leinonen, Pasi Vainio, Christopher Edlund, Simo Kovalainen, Marko Liimatainen, Reko Sietsalo ja Aleksi Pylväs. Joukkueen päävalmentajana toimi Teemu Taruvuori, joka tulee jatkamaan roolissaan vielä jatkossakin. Apuvalmentajan virassa toimi Fredrik Öller ja joukkueen managerina Sami Vuoriheimo. Enemmän tai vähemmän samankaltaisella kokoonpanolla ollaan kisattu jo useamman vuoden ajan ja menestys on ollut sen verran hyvää, ettei suurempia muutoksia ole juurikaan tarvinnut tehdä. Jano kultamitaliin on äitynyt kovaksi, joten nähtäväksi jää, saavutetaanko tavoite seuraavissa kisoissa.